Unettomuus ja työkyky - kokemuksia ja näkökulmia

Millaista on elämä, kun uni katoaa?

Entä työkyky, kun yö toisensa jälkeen menee valvoessa ja päivisin pitäisi silti jaksaa? Tässä blogikirjoituksessa kerron omakohtaisen tarinani siitä, kuinka unettomuus vei minut pois työelämästä – ja mitä opin matkalla takaisin.

Miten kaikki alkoi?

Nukuin hyvin nelikymppiseksi asti. Työskentelin ohjaajana kehitysvammaisten toimintakeskuksessa. Työnkuva oli laaja ja vastuullinen. Työmäärä lisääntyi vuosi vuodelta, mutta henkilökuntaa ei tullut lisää. Päivä- ja työtoiminnan ohjauksen lisäksi työnkuvaan kuului kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivähoito sekä viikonloppuisin kehitysvammaisten lasten tilapäishoito, joka oli kolmivuorotyötä ja hyvin hoidollista. Tunsin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta.

Iltaisin nukahtaminen oli vaikeaa, heräilin vähän väliä ja puoli kolmesta lähtien valvoin aamuun asti – lopulta valvoin kokonaisia vuorokausia. Elin kuin sumussa: päätä ja niskaa särki, muisti pätki, keskittyminen mihin tahansa oli vaikeaa ja elämä oli jatkuvaa sinnittelyä. Romahdin ja jäin neljän kuukauden sairauslomalle.

Epätoivon ja etsinnän vuodet

Yritin löytää unettomuuteen apua kuuden vuoden ajan. Kokeilin yhdeksää eri lääkettä, psykoterapiaa, Kiila-kuntoutusta, homeopatiaa, hypnoosia, akupunktiota, vyöhyketerapiaa, nettiterapiaa, TRE-stressinpurkua, joogaa ja meditaatiota. Jotkut keinot rentouttivat hetkeksi, mutta mikään ei tuonut pysyvää helpotusta. Olin aivan lopussa.

Kriittisinä hetkinä toivoin, että joku hakisi minut ambulanssilla sairaalaan ja nukuttaisi minut edes hetkeksi. Mutta apua ei tullut. Päivystys kehotti sinnittelemään, ja työterveyshuoltoon ei heti päässyt. Lopulta päädyin hypnoterapiaan työkaverin suosituksesta. Olin niin väsynyt, etten nähnyt kunnolla edes puhelimen numeroita. Mieheni varasi minulle ajan ja isäni vei minut vastaanotolle.

Kävin kolme kertaa hypnoterapeutilla ja sain mukaani kaksi äänitettä, joista toista kuuntelin päivisin ja toista iltaisin ja öisin. Nauhoite rauhoitti hermostoa ja sain nukuttua pieniä pätkiä.

Työelämään takaisin – liian aikaisin?

Minulla oli kiire takaisin töihin ja palasin osasairauspäivärahalla tehden neljän tunnin työpäivää eri työyksikössä. Olosuhteet eivät kuitenkaan tukeneet toipumista – meluisa ja hoidollisesti raskas arki toi unettomuuden takaisin.

Tiesin jo alussa, että työ ei sovi toipumisvaiheeseeni, mutta työnantajalla ei ollut muuta tarjolla. Unettomuus palasi ja kierre alkoi alusta. Tällä kertaa sairausloma kesti kahdeksan kuukautta. Psykiatri ehdotti masennuslääkettä, vaikka en kokenut olevani masentunut.

Aloitin kolmivuotisen psykoterapian ja osallistuin vuoden kestävään Kelan Kiila-kuntoutukseen. Sain vertaistukea ja vähitellen ymmärrystä siitä, että ensin on saatava arki kuntoon ennen kuin voi palata töihin.

Kolmas romahdus ja ratkaisu rauta-arvoihin

Kolmikantaneuvottelussa työpistettäni päätettiin jälleen vaihtaa ja siirryin ohjaajaksi kotikuntani toimintakeskukseen. Työmatka lyheni huomattavasti ja työympäristö oli aiempaa rauhallisempi. Tein neljä vuotta nelituntista työpäivää, kunnes unet alkoivat jälleen huonontua.

Olin laihtunut kuusi kiloa ja vatsani oli jatkuvasti sekaisin. Hengästyin jo noustessani portaat yläkertaan tai pyöräillessäni kilometrin matkan vanhemmilleni. Olin syönyt jo pari vuotta rautatabletteja alhaisen varastorauta-arvon takia, mutta turhaan. Nukuin noin kaksi tuntia yössä ja olin valmis kokeilemaan mitä tahansa.

Ehdotin lääkärille rautainfuusiota. Hän kirjoitti lähetteen sekä infuusioon että yöpolygrafiaan. Tapahtui ihme. Viikon päästä infuusiosta aloin nukkua kahdeksan ja jopa kymmenen tunnin yöunia. Olin kuin eri ihminen. Pystyin jälleen haravoimaan, laittamaan ruokaa ja liikkumaan ilman hengästymistä. Alkoi uusi elämä.

Yöpolygrafian tulokset olivat normaalit, joten uniapneaa ei ollut. Raudan imeytymättömyyden syytä tutkittiin, mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt. Sain käyttööni lääkkeen, joka vähentää kuukautisvuotoa ja siten raudan menetystä. Viimein löytyi vatsalle sopiva rautavalmiste, jota syön edelleen ylläpitoannoksella.

Tänään – uusi arki, uudet rajat

Tänä päivänä teen viisikymmentäprosenttista työaikaa kehitysvammaisten aikuisten henkilökohtaisena avustajana. Työ on itsenäistä ja siinä on joustavat työajat. En siedä melua, kiirettä tai huonoa ilmapiiriä. Rajani ovat selvemmät kuin koskaan.

Kehoni menee herkästi ylikierroksille, joten pidän taukoja myös päivisin. Joogaan, teen hengitysharjoituksia ja TRE-stressinpurkua. Pidän kiinni rutiineista: menen nukkumaan ja herään samaan aikaan. Työ ja liikunta sopivat parhaiten aamu- tai iltapäivään. Illat rauhoitan lukemalla ja joogaten. Juoksu ja kahvakuula ovat vaihtuneet kävelyyn, uintiin, kuntosaliharjoitteluun ja venyttelyyn.

Uskon, että työstressi ja raudanpuute olivat suurimmat syyt unettomuuteeni. Elin vuosia yli rajojeni. Unettomuus pakotti hidastamaan ja luopumaan suorittamisesta.

Työkyvyn monet kasvot

Työtoiminnanohjaus oli unelmatyötäni, jossa saatoin hyödyntää koulutustani. Pidin työtäni äärettömän tärkeänä, ja minulle oli kova paikka luopua siitä. Kokopäivätyö ei ole minulle enää mahdollinen, mutta se ei tee minusta arvotonta. Myös nykyinen työni on merkityksellistä ja koen, että minulla on annettavaa.

Työni lisäksi olen kouluttautunut kokemustoimijaksi ja kehittäjäasiakkaaksi. Kerron unettomuustarinaani oppilaitoksissa ja webinaareissa. Olen myös ollut mukana kehittämässä työkykyä tukevia palveluja.

Mitä unettomuus opetti?

• Uni ei ole vain lepoa – se on elinehto.

• Jos työn vaatimukset ylittävät omat rajat jatkuvasti, keho ja mieli sanovat lopulta stop.

• Toipuminen vaatii aikaa, itsemyötätuntoa ja uudenlaista arkea.

• Unettomuuteen ei aina auta lääkitys – on etsittävä taustalla oleva syy.

• Ferritiini ja muut veriarvot on hyvä tarkistaa.

• Unettomuus vaikuttaa koko elämään. Tarvitaan kokonaisvaltaista ymmärrystä ja halua auttaa.

Lopuksi

Unettomuus vei minulta vuosia, mutta se myös opetti. Opin arvostamaan unta, kuuntelemaan itseäni ja puolustamaan rajojani. Toivon, että kokemukseni voi auttaa muita.

Jos sinä tai organisaatiosi kaipaatte puheenvuoroa unettomuuden ja työkyvyn yhteydestä, kerron mielelläni lisää. Kirjoitin kokemuksistani myös kirjan Unettomuudesta pelastunut. Se tarjoaa vertaistukea ja toivoa sinulle, joka kamppailet unen kanssa. Lue lisää kirjasta tästä linkistä.

Unettomuus ei ole vain väsymystä – se on koko elämän pysäyttävä tila, josta voi selviytyä. Askel kerrallaan.