Sepsis vei Arja Ahtaanluomalta kädet ja jalat, mutta ei elämänhalua.

Vaikka Arja Ahtaanluoma menetti hoitovirheen takia kaikki raajansa, hän ei luovuttanut. Huumori ja vahva elämänhalu auttoivat Arjaa rakentamaan uuden, merkityksellisen elämän. Tänään hän on äiti, vaimo, insinööri, kokemustoimija, vertaistukija ja keksijä, joka suunnittelee arjestaan esteetöntä joka päivä.
Pienestä haavasta alkoi taistelu hengestä
Kesäkuussa 2017 Arja ja hänen miehensä tekivät puutarhatöitä vanhan omakotitalonsa pihalla. Innokas puutarhuri päätti siirtää syreenipensaan paikkaa. Työn touhussa yksi oksista tökkäsi kylkeen ja kylkiluu murtui.
Muutamaa päivää myöhemmin Arja leikkasi mattopuukolla pahviarkkeja, ja puukko viilsi etusormeen syvän haavan. Parin päivän päästä kylki tuli todella kipeäksi eikä käveleminen onnistunut enää suorassa.
Vasta kolmannella päivystyskäynnillä selvisi totuus: kyseessä oli sepsis eli verenmyrkytys. Haavasta oli päässyt verenkiertoon bakteeri, joka oli pesiytynyt kylkeen.
"Siinä kohtaa mulla oli pahimmillaan noin kahden prosentin mahdollisuus säilyä hengissä teholla", Arja kertoo.
Juhannuksen alla lääkärit tekivät raskaan päätöksen: kaikki raajat tuli amputoida. Arjan henki voitiin pelastaa vain amputoimalla jalat polven yläpuolelta, oikea käsi ranteen yläpuolelta ja vasemmasta kädestä kaikki sormet ja suurin osa lihaksista.
Myöhemmin todettiin hoitovirhe: tulehdusarvot olisi pitänyt tarkistaa päivystyksessä heti, kun jo paranemassa ollut kylki kipeytyi uudelleen. Arjaa ei kuitenkaan kuunneltu, vaan hänet lähetettiin kahdesti kotiin kipulääkkeiden kanssa. Arja sai korvaukset, mutta menetettyjä raajoja ne eivät tuoneet takaisin.
"Koin, etten ole enää tarpeellinen"
Fyysisten menetysten lisäksi Arja menetti työnsä. Hän oli yrittäjä, ja perheen yritys oli hänelle kuin kolmas lapsi. Kun fyysinen työ ei enää ollut mahdollista, identiteetti horjui.
"Työn menetys oli tosi kova paikka. Koin, etten ole enää tarpeellinen ja hyödyllinen, vaikka eihän ihmisarvoa sen perusteella mitata."
Ensimmäisen vuoden ajan Arja itki joka päivä kaikkea sitä, mitä oli menettänyt. Raajojen ja työn lisäksi hän joutui luopumaan käsityöharrastuksistaan ja lopulta myös kodistaan, sillä kaksikerroksisessa talossa eläminen ei enää onnistunut.
Perheen ja ystävien tuki oli korvaamatonta. Arjan 11- ja 13-vuotiaat tyttäret vakuuttivat, että äiti oli edelleen sama kuin ennenkin. Puolisokin pysyi rinnalla kaikesta huolimatta.
"Oli tosi iso juttu, että mun mies ei hylänny mua, mitä alkuun pelkäsin."
Arjaa vei eteenpäin sisukkuus.
"Yritin saada itseni niin hyvään kuntoon kuin mahdollista. Halusin olla mahdollisimman vähän vaivaksi. Olen perinyt sisun ja sinnikkyyden isältäni."
Proteesit eivät korvaa omia raajoja
Moni ajattelee, että modernit proteesit korvaavat raajat. Arja kuitenkin oikaisee tämän käsityksen nopeasti. Ensimmäinen käsiproteesi oli kymmenen senttiä liian pitkä.
"Kun yritin viedä lusikkaa suuhun, se päätyi vasempaan korvaan."
Kotona Arja liikkuu paljon pyörätuolilla, mutta muualla hän käyttää proteeseja. Kahden reisiproteesin kanssa liikkumisen opettelu oli vaikeaa, etenkin ilman omia polvia. Nykyään hän käyttää kevyempiä proteeseja, joita hän kutsuu "räpylöiksi".
"Ne ovat kevyet ja saan ne itse jalkaan. Se tuo itsenäisyyttä."
Suurin muutos tapahtui marraskuussa 2023, kun Arjalle tehtiin käden siirtoleikkaus. Kuukautta myöhemmin käsi tuntui jo omalta. Nykyään Arja puhuukin jälleen eloisasti käsillään, aivan kuten ennenkin.
Kokemuksesta syntyi halu auttaa muita
Proteesiteknikot pyysivät Arjaa mukaansa esittelemään proteeseja lähihoitajaopiskelijoille. Siitä alkoi Arjan ura kokemustoimijana. Arja kouluttautui vertaistukijaksi ja myöhemmin myös viralliseksi kokemustoimijaksi. Hän luennoi hoitotyön opiskelijoille elämästään ja proteesien käytöstä.
"Opiskelijat ymmärtävät paremmin, kun on ihan konkreettisia esimerkkejä."
Arjan viesti hoitoalalle on selkeä: potilas pitää kohdata kokonaisuutena. Potilas ei ole vain "siirre" tai "tynkä", vaan ihminen, jolla on tarve liikkua ja säilyttää lihaskuntonsa myös leikkausten välillä.
Hän toivoo, että kiireenkin keskellä hoitajilla olisi aikaa olla läsnä.
"Parhaat hoitajat osaavat luoda kiireettömän ilmapiirin, jossa potilaalla on tilaa kysyä ja kertoa tarpeistaan. Sen taidon kun saisi kaikille hoitajille ja lääkäreille."
Tekniikan pitäisi auttaa hoitotyötä, eikä viedä aikaa ihmisen kohtaamiselta. Kirjaaminen ja raportointi tulisi automatisoida niin, ettei hoitajien aika kuluisi tietokoneella vaan potilaan vierellä.
"Älä jää yksin"
Vastavammautuneille Arjalla on yksi tärkeä viesti: apua pitää uskaltaa pyytää. Päivystyksessä ja muuallakin pitää osata ja jaksaa vaatia asioita. Vammaisjärjestöt ovat tosi tärkeässä asemassa antamassa apua ja tukea vastavammautuneille. Arja onkin mukana Suomen Amputoitujen ja Sepsis ry:n hallituksessa.
"Aina kun joku ovi menee kiinni, toinen ovi aukeaa. Pitää vain olla valmis menemään ovesta sisään."
Vaikka moni asia muuttui pysyvästi, Arja kokee olevansa nyt onnellisempi kuin ennen.
"Olen päässyt eroon oravanpyörästä. Kukaan ei odota multa mitään suuria fyysisiä tempauksia, ja kun onnistun jossain, ihmiset ovat lapsellisen ihastuneita ja innostuneita."
Elämä on tässä ja nyt
Nykyään Arja saa voimaa auringosta, puutarhasta, ystävistä ja sosiaalisen median tekemisestä. Hän suunnittelee apuvälineitä 3D-tulostimella, opiskelee uutta ja rakentaa arjestaan omannäköistä.
Arjan suunnittelemista apuvälineistä löytyy esimerkiksi rätinpuristin sekä pesuainemitta, jota voi käyttää käden tyngällä. Keksinnöt helpottavat arkea ja lisäävät itsenäisyyttä.
Arjan tarina ei ole kertomus menetyksistä, vaan elämästä, joka rakentui niiden jälkeen uudelleen.
"Jos mun tarinasta on apua yhdellekin ihmiselle, en ole kärsinyt turhaan."
Luin Arjan vuonna 2020 ilmestyneen kirjan, Puolinainen - Koko tarina, jo ennen tapaamistamme. Näen kuitenkin edessäni kokonaisen, vahvan naisen, jonka huumorintaju ja sisu saavat auringonkin paistamaan vähän kirkkaammin. Arja tekee mahdottomasta mahdollista, päivä kerrallaan.
Arjan arkea ja projekteja voit seurata hänen somekanavissaan: